Miten sinä liikut? Tuuleta tottumuksiasi ja tee huomenna jotain toisin

12/04/2018 / 0 kommenttia / Tagit : ,

Ihmisten päivittäisessä elämässä tottumuksen voima on suurempi kuin miltä päällepäin näyttää. Rutiinit ovatkin tehokkaan arjen sujumisen edellytys, koska ne tutkitusti keventävät henkistä rasitustamme vähentämällä päivän aikana tehtävien päätösten määrää. Samat työvaatteet, tutut aamurutiinit ja valmiiksi pakattu työlaukku helpottavat liikkeellelähtöä aamuisin eivätkä rasita tahdonvoimavarastoja liiaksi. Tapoihin liittyvästä tutkimuksesta on kirjoittanut esimerkiksi Duhigg (2012).

Tottumukset vaikuttavat paljon myös ihmisten liikkumiseen. Rutiinit ohjaavat työ- ja asiointimatkoja siinä missä mökkireissujakin. Jos perheessä ja lähipiirissä joka taloudessa on auto, niin ajokortin hankkiminen tuntuu luonnolliselta valinnalta. Vastaavasti isommissa kaupungeissa muiden joukkoliikenteen käyttäjien joukossa vakiovalinta liikkumiseen on helposti sama kuin kavereilla. Asuuko joukoissa siis viisaus vai tiivistyykö niissä tyhmyys?

Trafin tuoreiden tilastojen mukaan henkilöauton kuljettamiseen oikeuttavan B-ajokortin nuorten määrässä ei ole viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtunut suuria muutoksia. Tuoreen vuotta 2016 koskevan henkilöliikennetutkimuksen mukaan suomalaisten kotimaan liikkumisessa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia vuosiin 2010­–2011 verrattuna.

Ihmisten tavat liikkua eivät tilastojen mukaan siis ole muuttumassa kovinkaan nopeasti. Tämä voi tuntua erikoiselta, koska julkisessa keskustelussa liikkumisesta saa varsin automaattisen, yhteiskäyttöisen ja digitaalisen vaikutelman. Ihmiset myös tuntuvat suhtautuvan uudenlaisiin liikkumistapoihin varsin ennakkoluulottomasti. Esimerkiksi Trafin ja Liikenneviraston julkaisemassa automaattiajamisen tutkimuksessa kyselyyn vastanneista noin kaksi kolmasosaa kertoi suhtautuvansa automaattiautoihin myönteisesti. Pääkaupunkiseudun alueella tehdyssä kyselyssä taas noin puolet vastaajista oli kiinnostuneita erilaisista liikkumispalvelupaketeista, nuoret etunenässä.

Miksei tämä ennakkoluulottomuus sitten näy tilastoissa? Tottumuksen takia. Rutiinit helpottavat päivää, mutta näiden vakiintuneiden tapojen muuttaminen vaatii ihmisiltä erityistä ponnistelua ja uudelleen opettelua. Tämän tietää jokainen kunto-ohjelmaa aloitellut tai ruokavaliotaan muokkaamaan pyrkinyt. Uuden rutiinin omaksuminen vaatii päivittäisiä tietoisia päätöksiä tehdä jokin asia toisin kuin sen yleensä on tehnyt.

Joukosta voi saada tähän apua. Vertaistuki on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi tapojen muuttamisessa. Päihderiippuvaisten vertaisryhmät ovat tästä vaikuttavin esimerkki. Joukkovoima toimii yhtä lailla juoksuporukassa tai dieettiryhmässä. Muutosta liikkumisrutiineihin kannattaakin siis hakea kaveri- tai työporukalla.

Motivaation lisäksi liikkumistottumusten muutokset vaativat oikeita vaihtoehtoja. Nyt on tähän erittäin otollinen aika. Kaupungeissa on tarjolla sekä kokonaan uudenlaisia liikkumispalveluita että helppoja tapoja kokeilla kertaluonteisesti vaikkapa joukkoliikennettä tai työmatkapyöräilyä. Maaseudullakin pyritään tuomaan erilaisia kyytiratkaisuja oman auton ja taksikyydin rinnalle. Pyöräily ja kävely ovat valikoimassa paikasta riippumatta.

Vuonna 2016 suomalaiset tekivät henkilöliikennetutkimuksen mukaan keskimäärin 2,7 matkaa ja liikkuivat keskimäärin 41 kilometriä vuorokaudessa. Matkoista reilut 60 prosenttia tehtiin henkilö- tai pakettiautolla ja vajaa kolmannes (30 %) kävellen tai pyörällä. Joukkoliikenteen osuus päivittäisistä matkoista oli seitsemän prosenttia. Lyhyemmillä matkoilla kävelyn ja pyöräilyn osuus korostuu, kun taas pidempiä matkoja tehdään autovetoisemmin.

Eri liikkumistavoilla on omat etunsa ja haittapuolensa. Henkilöautossa voi nauttia omasta tilasta ja rauhasta, mutta ajaminen vaatii valtaosan huomiosta ja keskittymisestä. Joukkoliikenteessä voi helposti lukea tai vaikka neuloa, mutta ympäristö voi ajoittain olla liian hälyistä tai ahdasta. Pyörän selässä matka taittuu reippaasti raikkaassa ulkoilmassa, mutta huonot sääolot tai rasituksen aiheuttama hikoilu voivat laskea mukavuutta.

Jokainen voi valita liikkumistapansa omien mieltymystensä mukaan. Tottumuksia kannattaa kuitenkin sopivin aikavälein tuulettaa ja arvioida kriittisesti. Voisinko käydä useammin pyörällä töissä? Sujuisiko kotimatkan loppuosa bussiin vaihtamisen sijasta kävellen? Tulisiko halvemmaksi liikkua joukkoliikenteellä ja käyttää tarvittaessa yhteiskäyttöpalveluita tai taksia? Muutos jää paremmin voimaan, kun etenee pienin askelin. Toistoja tarvitaan myös. Noin kolmen kuukauden jälkeen tietoinen valinta alkaa juurtua tavaksi.

 

Lisätietoja

Tiedote: 3,7 miljoonalla suomalainen ajokortti – Helsingissä 18-vuotiaana kortin hankkii vain joka kolmas
https://www.epressi.com/tiedotteet/logistiikka-ja-liikenne/37-miljoonalla-suomalainen-ajokortti-helsingissa-18-vuotiaana-kortin-hankkii-vain-joka-kolmas.html

Henkilöliikennetutkimus 2016
https://julkaisut.liikennevirasto.fi/pdf8/lti_2018-01_henkiloliikennetutkimus_2016_web.pdf

Tutkimusraportti: Automaattiautojen vaikutukset liikkumistottumuksiin
https://www.trafi.fi/index.php?id=24646

Tutkimus: Liikkuminen palveluna kiinnostaa nuoria pääkaupunkiseudulla
https://www.hsl.fi/uutiset/2017/tutkimus-liikkuminen-palveluna-kiinnostaa-nuoria-paakaupunkiseudulla-11562

Duhigg, Charles (2012). The Power of Habit

 

Kirjoittaja: Eetu Pilli-Sihvola, johtava asiantuntija, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi

Kuva: Flickr / Leo Hidalgo, lisenssi

Jaa

Facebook Twitter LinkedIn

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat kirjoitukset

// Kaikki
12huhti

Miten sinä liikut? Tuuleta tottumuksiasi ja tee huomenna jotain toisin

Ihmisten päivittäisessä elämässä tottumuksen voima on suurempi kuin miltä päällepäin näyttää. Rutiinit ovatkin tehokkaan arjen sujumisen…

Tagit: ,
18tammi

Tienhoidon etävalvonnassa hyödynnetään ajoneuvojen tuottamaa tietoa

Etävalvottussa hoitourakassa on kyse siitä, että olemassa oleva liikenne tuottaa tilannekuvan tieverkolta. Voiko tämä onnistua ja…

Tagit: , , , , ,
16tammi

Arktiset meret –ohjelma oli harppaus digitalisaatioon

Tekesin Arktiset meret ohjelma (2014-2017) päättyi vuoden vaihteessa, samaan aikaan kun Tekesistä tuli Business Finland. Ohjelmassa…

Tagit: , , , , ,

© 2014 Copyright Fintrip
Design and development: Nórr Design