Logistiikkaan liittyvä tieto on nyt helposti saatavilla

10/06/2013 / 0 kommenttia / Tagit : ,

Logistiikka-ala on suuri työllistäjä ja alalla on paljon toimijoita. Logistiikkaa koskevaa tietoa tuotetaan runsaasti eri viranomaisten, organisaatioiden ja yritysten toimesta, mutta haasteena on ollut, että tieto on hajallaan. Siitä syystä itselle tärkeää tietoa on hankalaa tai työlästä löytää. Myös kokonaiskuvaa Suomen logistiikkatoimialasta on ollut vaikea hahmottaa.

Tilanteeseen saatiin parannusta tänä keväänä, kun LOGINFO portaali avattiin. Portaaliin on koottu mm. logistiikkaa koskevaa viranomaistietoa, strategioita, ennusteita, uutisia, tilastoja ja tutkimuksia. Portaali on avoin kaikille ja sen toivotaan hyödyttävän yrityksiä, julkishallintoa, aluekehittäjiä sekä logistiikan opetusta.

Sivuihin on tutustunut muutaman kuukauden aikana yli 1000 kävijää. Kävijöitä ovat kiinnostaneet erityisesti uutiset, logistiikkapalvelut sekä kuljetuskäytäviin liittyvät asiat. Ensikommentit portaalin käyttäjiltä ovat olleet positiivisia. Sivujen ulkoasua ja helppokäyttöisyyttä on kiitelty. Uutisia seuraamalla havaitsee helposti, mistä logistiikka-alalla puhutaan. Myös selkeä mobiilikäyttöliittymä on saanut positiivista palautetta.

Pilotissa on toteutettu kansallisen logistiikkasivuston lisäksi Kymenlaaksoa koskevat alasivut. Tavoitteena on pilottivaiheen jälkeen saada muutkin maakunnat mukaan ja täydentää aineistoa siten, että se hyödyttää mahdollisimman hyvin kaikkia logistiikan parissa työskenteleviä tai siitä kiinnostuneita tahoja. Näitä voivat olla esimerkiksi sijoittumista alueelle harkitsevat yritykset tai rakennusliikkeet, jotka löytävät portaalin avulla tietoa kaavoitussuunnitelmista.

LOGINFO portaalin on toteuttanut Kymenlaakson ammattikorkeakoulun alaisuudessa toimiva North European Logistics Insitute NELI. Hanketta ovat rahoittaneet Kymenlaakson liitto, Straightway Finland, Cursor, Kouvola Innovation sekä Kymenlaakson ammattikorkeakoulu.

Palautetta portaalin kehittämiseksi toivotaan osoitteeseen neli@kyamk.fi. Samaan sähköpostiosoitteeseen voivat yritykset ja organisaatiot laittaa myös omia, logistiikkaan liittyviä tiedotteitaan. LOGINFO siis tarjoaa paitsi tietoa, myös ilmaisen tiedottamiskanavan.

Käy sinäkin tutustumassa LOGINFO:on!

Teija Suoknuuti

Kirjoittaja toimii projektipäällikkönä North European Logistics Institutessa, Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa. http://www.neli.fi/, http://www.kyamk.fi/.

Jaa

Facebook Twitter LinkedIn

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat uutiset

// Kaikki
15elo

GeoSolutions-hanke tähtää parempaan materiaalitehokkuuteen ja pienempään jätteiden määrään

Kaivos- ja liikenneinfran rakenteissa tarvitaan uusia ympäristöystävällisiä ja kestäviä materiaaleja ja rakenteellisia ratkaisuja sekä uusia energiatehokkaita…

Tagit:
19kesä

Suomi isännöi Euroopan suurinta liikenteen TKI-konferenssia vuonna 2020

Suomelle on myönnetty Euroopan merkittävimpiin kuuluvan Transport Research Arena (TRA) -konferenssin isännyys vuonna 2020. Tapahtuman odotetaan…

Tagit: , , , ,
29touko

Tavarakuljetusten kasvu jatkuu kotimaan vesiliikenteessä

Kotimaan vesiliikenteen kuljetusmäärät kasvoivat hieman viime vuonna. Kyseessä on jo kolmas perättäinen kasvuvuosi. Tiedot käyvät ilmi…

Tagit: ,

© 2014 Copyright Fintrip
Design and development: Nórr Design