”Liikenteen murros ja kestävä kehitys tarvitsevat tutkimusta tuekseen”

27/04/2017 / 0 kommenttia / Tagit : , , ,
Alina Koskela
Työ
Projektipäällikkö, liikkumisen palvelut ja älyliikenne -yksikkö, Liikennevirasto
Ura
Alina on työskennellyt erilaisissa tehtävissä valtiolla pääosin projektihallinnan ja kansainvälisten asioiden tehtävissä. Liikenteen parissa hän aloitti vuonna 2013 kansainvälisen hankkeen projektikoordinaattorina Kaakkois-Suomen ELY-keskuksessa. Tämän jälkeen Alina siirtyi Liikennevirastolle ja toimi väylänpitotoimialan lähetettynä työntekijänä Brysselissä, Euroopan tiejohtajien yhteistyöjärjestössä CEDR:ssä. Myöhemmin hän muutti takaisin Helsinkiin ja siirtyi älyliikenteen projektitehtävien pariin.
Koulutus
Valtiotieteiden maisteri. Koskela on valmistunut myös Aleksanteri-instituutin maisterikoulusta.
Vapaa-aika
Alinan rakkain harrastus on liikkuminen - juosten, salilla ja pyöräillen. ”Innostun erityisesti kestävyyslajeista, sillä nopeus ei ole valttini”, Alina toteaa. Hän ei harjoittele tavoitteellisesti, mutta tykkää haastaa itsensä tasaisin väliajoin. Tavoitteena on juosta täyspitkä maraton muutaman vuoden kuluessa, tänä kesänä ohjelmassa on puolikas.

Pidemmät vapaat menevät yleensä reissatessa lähellä ja kaukana. Alina haaveilee myös kaikki maanosat kattavasta maailmanympärysmatkasta.
Liikkuminen
Alina hyödyntää arkiliikkumisessa pääosin julkista liikennettä ja kevät-kesäkaudella pyörää. Käytössä on myös oma auto. ”Lähivuosina haluaisin laajentaa liikkumisvälinevalikoimaa myös sähköpyörään ja sähköautoon”, Alina kertoo.

Alina Koskela työskentelee Liikennevirastossa projektipäällikkönä Aurora-hankkeessa, jossa rakennetaan valtatie 21:n yhteyteen arktista älyliikenteen testausekosysteemiä.

”Mielenkiintoisinta työssäni on ehdottomasti se, että Aurora-hankkeessa rakennettava testausympäristö on täysin ainutlaatuinen, ja sen tarkoituksena on mahdollistaa uusia älyliikennepalveluita ja automaattiajamisen ratkaisuja”, Alina kuvailee.

Lisäksi hankkeessa tutkitaan tieliikenteen automaatiota ja älykästä infrastruktuuria arktisissa olosuhteissa sekä kehitetään älykkäitä väyläomaisuuden hallinnan ratkaisuja.

Hanke nojaa Suomen vahvuuksiin ICT- ja älyliikenneosaamisessa ja hyödyntää arktisia olosuhteita sekä suomalaista lumi- ja jääosaamista. Aurora on alkujaan syntynytkin yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyönä. ”Tapaan työssäni viikoittain uusia älyliikenteestä ja tieliikenteen automaatiosta kiinnostuneita toimijoita”, Alina kertoo.

Kansainvälisyys kiehtoi alusta saakka

Koskela on kotoisin Turusta, mutta on sittemmin helsinkiläistynyt muutettuaan pääkaupunkiseudulle vuonna 2010.

Kansainvälisyys ja kielet ovat kiinnostaneet Alinaa aina, joten hän suuntautui yliopistossa poliittiseen historiaan erikoistuen kansainvälisiin suhteisiin ja erityisesti entisen Neuvostoliiton alueen ja Venäjän kehitykseen. Poliittinen historia tarjosi pääaineena tarpeeksi joustavuutta erikoistua omien kiinnostusten mukaan.

”Olen myös valmistunut Venäjän ja itäisen Keski-Euroopan tutkimukseen erikoistuvasta Aleksanteri-instituutin maisterikoulusta, jossa omaa erikoisalaani oli kyseisen alueen poliittinen ja hallinnollinen kehitys”, Alina kertoo.

Liikenteen tutkimus tukee kestävää kehitystä

Aurora-hankkeen myötä älyliikenteen tutkimus ja kehitys sekä digitalisoituva väylänpito ovat tulleet Koskelalle tutuksi. ”Aurora-hankkeessa on vahva t&k-näkökulma, mistä kertoo sekin, että Auroran verkostossa on mukana useita suomalaisia tutkimuslaitoksia ja korkeakouluja”, Alina mainitsee.

Kaikenlainen kehittäminen on ollut aina lähellä Alinan sydäntä lähellä. ”Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnalla luodaan jatkuvasti uutta tietoa aiemman tueksi. Tämä motivoi viemään liikennealan TKI-toimintaa eteenpäin. Kestävä kehitys ja liikkumisen murros tarvitsevat tuekseen tukimusta ja kehitystä”, hän sanoo.

Kirjoittanut: Outi Vartiainen

Jaa

Facebook Twitter LinkedIn

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat

// Kaikki
11syys

”Kokonaisuuksien ymmärtäminen on entistä tärkeämpää”

Nils-Olof (Olle) Nylund työskentelee VTT:llä liikenteen energiankäytön tutkimusprofessorina. Nylundin erikoisalaa liikennetutkimuksen parissa on ajoneuvo- ja polttoainetekniikka….

Tagit: ,
21elo

”Tutkimustiedolla on keskeinen rooli siinä, millaisiin tulevaisuuksiin varaudumme”

Eetu Pilli-Sihvola toimii yksikönpäällikkönä liikenteen uudet palvelut -yksikössä Liikenteen turvallisuusvirasto Trafissa. Pilli-Sihvolan johtaman yksikön vastuulla ovat…

Tagit: ,
26kesä

Älyliikenteen keinoin kohti käyttäjäystävällisempää ja tehokkaampaa liikkumista

Ilkka Kotilainen työskentelee Liikennevirastossa Liikkumisen palvelut ja älyliikenne – yksikössä projektipäällikkönä. Kotilaisen vastuulla on älyliikenteen ja…

Tagit: ,

© 2014 Copyright Fintrip
Design and development: Nórr Design