Älyliikenteen keinoin kohti käyttäjäystävällisempää ja tehokkaampaa liikkumista

26/06/2017 / 0 kommenttia / Tagit : ,
Ilkka Kotilainen
Työ
Projektipäällikkö, Liikkumisen palvelut ja älyliikenne –yksikkö, Liikennevirasto
Ura
Ilkka on työskennellyt Liikennevirastolla nykyisissä tehtävissään kaksi ja puoli vuotta. Virastolla hän aloitti kolme ja puoli vuotta sitten Väylien Visionäärit-harjoitteluohjelmassa. Aikaisemmin Ilkka on työskennellyt tutkimusavustajana Jyväskylän Yliopistossa tutkien mm. ajonaikaisia toissijaisia tehtäviä käyttöliittymissä sekä silmänliiketutkimusta niin oikeassa liikenteessä kuin ajosimulaattorissakin.
Koulutus
KTM, Jyväskylän yliopisto. Pääaine tietojärjestelmätiede.
Vapaa-aika
Vapaa-ajallaan Ilkka tekee omien sanojensa mukaan töitä tulevaisuuden eteen, eli istuu kotonaan tietokoneen tai kirjan äärellä musiikista nauttien. ”Toisinaan ulkoilutan itseäni paikkoihin, joissa on useimmiten onkivapa sekä happea enemmän kuin hiilidioksidia”, Ilkka kertoo. Siirtymät hän hyödyntää musiikin tai kirjan parissa. Tulevaisuuden tähtäimessä on myös perheen perustaminen teknologian avustamana.
Liikkuminen
Ilkka käyttää pääosin joukkoliikennettä ja kävelee aina kun mahdollista. ”Kävellen näen kaupunkien sekä maaseudun kukoistuksen ja rappion läheltä”, hän kuvailee. Kauniilla säällä Ilkka pyöräilee joko omalla pyörällään tai kaupunkipyörällä Helsingissä. Maalle hän kertoo liikkuvansa multimodaalisesti kaikkia liikennemuotoja käyttäen. ”Loppukilometreiksi lainaan tai vuokraan autoa ja soutuvenettä vanhoilla airoilla.”

Ilkka Kotilainen työskentelee Liikennevirastossa Liikkumisen palvelut ja älyliikenne – yksikössä projektipäällikkönä. Kotilaisen vastuulla on älyliikenteen ja liikkumisen palveluiden kokeiluprojektien suunnittelu, hankinta ja johtaminen yhteistyössä julkisen ja yksityisen sektorin kumppaneiden kanssa. Lisäksi Kotilainen tekee kansainvälistä yhteistyötä paitsi projekteissa, myös eurooppalaisissa työryhmissä, joissa jaetaan tietämystä tutkimustuloksista ja kokeilujen tuomista oivalluksista.

Ihmisen ja teknologian vuorovaikutus jaksaa kiehtoa

Kotilainen on asunut lapsuutensa ja opiskeluvuotensa Jyväskylässä. Jyväskylän yliopistossa Ilkan pääaineena oli tietojärjestelmätiede, mutta myös kognitiotiede kiinnosti siinä määrin, että se valikoitui toiseksi pääaineeksi. Kognitiotieteessä tutkitaan muun muassa ihmisen ja teknologian välistä vuorovaikutusta, mikä onkin Ilkan erikoisalaa liikennetutkimuksen parissa.

Omaan nykyiseen työhönsä Ilkka päätyi Väylien visionäärit -harjoitteluohjelmasta, jossa tutkittiin Suomen visiota liikenteelle ja liikkumiselle vuonna 2025. Harjoittelupaikasta sukeutui työ, joka on vienyt mukanaan. Nuoria hän kannustaa opiskelemaan ja kokeilemaan uusia asioita. ”Tekemisen ja toiston kautta useimmiten lopulta onnistuu asia kuin asia.”

”Parasta tässä työssä on mahdollisuus kehittää turvallisempaa, käyttäjäystävällisempää ja tehokkaampaa liikkumista”, Ilkka sanoo. Myös yhteiskunnalliset moniulotteiset haasteet, tutkimus sekä konkreettiset kokeilut tulevaisuuden palveluista kiinnostavat.

Liikkumisen ja soveltavien alojen yhdistelmästä ennennäkemättömiä avauksia

Tutkimisessa ja kehittämisessä Ilkkaa motivoivat mielenkiintoiset kysymykset, jotka vaikuttavat turvallisuuteen tai liikennejärjestelmään ja tulevaisuuden liikkumiseen. Etenkin älyliikenteeseen liittyvät, digitaaliset ratkaisut ovat lähellä sydäntä.

Kotilainen pitää tärkeänä, että Suomi pitää kansainväliset verkostonsa kunnossa ja lähtee avoimin mielin uusiin aluevaltauksiin. ”Tarvitsemme myös eurooppalaista osaamista”, Ilkka toteaa.

Hän näkee, että liikkumisen saralla on odotettavissa aivan uudenlaisia yhdistelmiä, kun uudet soveltavat alat yhdistetään liikenteeseen niin liiketoiminnassa kuin tutkimuksessakin. ”Kun esimerkiksi automaation, verkkoteknologian ja data-analytiikan sovelluksia yhdistetään liikkumiseen, ja mukaan lisätään vielä suomalainen palvelumuotoiluosaaminen, luvassa on varmasti ennennäkemättömiä avauksia.”

 

Lue Ilkan Väylien Visionäärit-kokemuksesta: https://issuu.com/visionaarit/docs/a-sanomat

Kirjoittanut: Outi Vartiainen
Kuva: Liikennevirasto

Jaa

Facebook Twitter LinkedIn

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat

// Kaikki
21elo

”Tutkimustiedolla on keskeinen rooli siinä, millaisiin tulevaisuuksiin varaudumme”

Eetu Pilli-Sihvola toimii yksikönpäällikkönä liikenteen uudet palvelut -yksikössä Liikenteen turvallisuusvirasto Trafissa. Pilli-Sihvolan johtaman yksikön vastuulla ovat…

Tagit: ,
26kesä

Älyliikenteen keinoin kohti käyttäjäystävällisempää ja tehokkaampaa liikkumista

Ilkka Kotilainen työskentelee Liikennevirastossa Liikkumisen palvelut ja älyliikenne – yksikössä projektipäällikkönä. Kotilaisen vastuulla on älyliikenteen ja…

Tagit: ,
15kesä

”Liikenteen automatisointiin tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja rahoitusta”

Rauno Heikkilä toimii professorina ja tutkimusyksikön johtajana Oulun yliopiston Teknillisessä tiedekunnassa Rakenteet ja rakentamisteknologia -tutkimusyksikössä. Parasta…

Tagit: , , ,

© 2014 Copyright Fintrip
Design and development: Nórr Design